Minusta | Psykofyysinen Fysioterapia | Palvelut ja Hinnasto | Ajankohtaista

Minusta

Olen psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti Henna Kuoppala Ilmajoen Ahonkylästä. Fysioterapeuttina olen työskennellyt vuodesta 2012 alkaen. Työni on sisältänyt neurologisten- sekä tuki- ja liikuntaelin -asiakkaiden kuntouttamista, erityisryhmien liikunnan ohjaamista sekä apuvälinearvioiden tekemistä. Viime vuosina olen koulutusten myötä hurahtanut psykofyysisen fysioterapian maailmaan.

Psykofyysinen fysioterapia

Psykofyysinen fysioterapia on fysioterapian erikoisala, jossa ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti. Keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden. Ne ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa keskenään. Kehon tuntemukset vaikuttavat mieleemme ja taas päinvastoin tunteet ja ajatukset heijastuvat käsitykseemme omasta kehostamme ja siihen, kuinka liikumme. Psykofyysisessä fysioterapiassa opetellaan kuuntelemaan kehon viestejä ja tällä pyritään vahvistamaan kehon ja mielen yhteyttä.

Psykofyysinen fysioterapia mahdollistaa oman kehollisuuden kokemisen, tunnistamisen ja hyväksymisen. Tavoitteena, että olisimme jokainen turvassa omassa kehossamme.

Kuntoutuksessa huomioidaan hengityksen, asentojen ja liikkumisen nostamien tunteiden, ajatusten ja kokemusten merkitys ihmiselle. Psykofyysinen fysioterapia perustuu kokemukselliseen oppimiseen. Sen avulla asiakas saa erilaisia selviytymiskeinoja ja ratkaisumalleja elämään.

Psykofyysisessä fysioterapiassa mennään aina asiakkaan voimavarojen mukaan ja siinä korostuu asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutus.

Psykofyysistä fysioterapiaa voidaan suositella esim. seuraavissa haasteissa

  • Stressi
  • Uupumus
  • Pitkittyneet kiputilat
  • Unettomuus
  • Ahdistuneisuus/jännittyneisyys
  • Paniikkikohtaus oireilu
  • Traumaperäiset oireet
  • Perusliikkumisen ja kehon hahmottamisen vaikeudet
  • Hengitykseen liittyvä oireilu
  • Toiminnalliset häiriöt

Psykofyysisen fysioterapian työvälineitä ovat esimerkiksi

  • Hengitys- ja kehotietoisuusharjoitukset
  • Vireystilan, kivun ja stressin säätely-harjoitukset
  • Erilaiset liikeharjoitteet
  • Rentoutusmenetelmät
  • Oman tilan tunnistamisharjoitukset
  • Kehon hahmottamisen harjoitteet
  • Läsnäolo- ja mindfulness-harjoitukset

Palvelut ja hinnasto

Minä haluaisin auttaa sinua ymmärtämään kehon ja mielen jatkuvaa vuorovaikutusta ja voimaan paremmin sun kehossa! Keho ja mieli toimivat jatkuvasti yhteistyössä keskenään. Joskus voi olla haastavaa tietää onko jossakin oireessa kyse fyysisestä vai psyykkisestä ilmiöstä

Otan yksilöasiakkaita vastaan psykofyysiseen fysioterapiaan Seinäjoella Kehoston (Kauppakatu 11 a 4, 60100 Seinäjoki) ja Neuropisteen (Karvarinkatu 8, 60320 Seinäjoki) tiloissa. Teen tarvittaessa myös kotikäyntejä Seinäjoella ja Ilmajoella.

Psykofyysinen fysioterapia 77€/55 min

Psykofyysinen fysioterapia kotikäyntinä 115€/55 min + matkakulut

Ryhmämuotoinen psykofyysinen harjoittelu esim. työporukoille 1-3 kertaa toteutettuna, kysy tarjous.

Ajanvaraus ja tiedustelut numerosta 040 5028 762 tai sähköpostitse henna@fysiokehomieli.fi

Koulutuksia

Fysioterapeutti AMK, 2011

Täydennyskoulutuksia:

Psykofyysinen fysioterapeutti 2023

EFT asiakastyössä 1.tason koulutus 2023

Aikuisneurologisen kuntoutujan terapian peruskurssi- Bobath, 2019

Elintapaohjauksen verkkokurssi 2017

Kinestetiikan peruskurssi 2015

Liikunnanohjauksen peruskurssi 2004

Kuntosaliohjaaja 2004

Ajankohtaista